Siirry sisältöön

Buttons

Tämä sovellus oli alunperin demonstraatio siitä, miten proseduraalisella WIL-skriptauskielellä tehdyssä Windows-tyylisessä käyttöliittymässä voi hallita dynaamisesti painonappeja ja niistä muodostuvia napistoja. Siihen kun lisättiin mahdollisuus määritellä toimintoja käynnistettäväksi ja mahdollisesti myös suljettavaksi napin painalluksella, saatiinkin aikaan jotakin, jota voi käyttää huonon muistin tukena tuomaan selkeyttä työpöydän ikonisekamelskaan, selaimen kirjainmerkkien kaaokseen, Explorerissa navigointiin ja vaikka pakastimen sisällön tarkasteluun pakastinta avaamatta - esimerkiksi kuinka monta jauheliha-annosta pakastimessa on ja milloin mikin on pakastettu!

Tarkemmin, osuvasti nimetyn napin taakse voi määritellä

  • oletusselaimella avattavan URL-osoitteen
  • tiedoston avauksen siihen liitetyllä sovelluksella
  • sovelluksen käynnistymisen annetuilla parametreilla
  • kellonaikalaskurin

Napistoja voi olla mielivaltainen määrä esimerkiksi aiheen mukaan jaoteltuna, vaikkapa nettiradiokanavat, pakastimen sisältö ruokalajeittain, useimmiten tarvittavien kansioiden avaus, pelit, yms yms.

Sovelluksen tekijällä ei ole oikeastaan mitään käsitystä mihin kaikkeen organisoituun muistamisen tukeen sovellusta voisi käyttää, joten käyttäkää miten lystäätte!


Asennus ei yksinkertaisemmaksi tule: lataa tämä sovelluspaketti, pura johonkin hakemistoon ja klikkaa Buttons_Installer.exe . Jos turvaohjelmasi estävät asennuksen etkä voi niitä kiertää (*), lataa pelkkä sovellus tästä paketista johonkin hakemistoon (mieluiten C:\users\<käyttäjätunnuksesi>\MyApps\Buttons , johon asennusohjelmakin sovelluksen asentaisi) ja klikkaa sieltä Buttons.exe .


Lisäohjeita saat sovelluksen Apua-toiminnolla. Siinä kaikki.


(*) Jos estävä turvaohjelmisto on esimerkiksi F-Secure, voit sallia sekä asennuksen että sovelluksen F-Securen hallintaliittymästä: poista DeepGuard -ominaisuus asennuksen ajaksi

sekä asennuksen jälkeen aktivoi DeepGuard ja salli pysyvästi

Muissa turvaohjelmistoissa yksittäisen sovelluksen salliminen tapahtuu jotakuinkin vastaavaasti. Sovellus tai sen asennus eivät sinänsä administraattorioikeuksia vaadi sillä ne toimivat vain käyttäjän omassa ympäristössä. Turvaohjelmiin nämä narahtavat siksi, että ne kirjoittavat Windowsin rekisteriin käyttäjän omaan haaraan ja rekisteriin koskemista eivät turvaohjelmistojen hiekkalaatikkotestit yleensä hyvällä katso.